TEC1V SSH Communications Security

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ ARVIOI KORONAVIRUSPANDEMIAN HEIKENTÄVÄN YHTIÖN NÄKYMIÄ JA PERUUTTAA VUODEN 2020 OHJEISTUKSEN

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ ARVIOI KORONAVIRUSPANDEMIAN HEIKENTÄVÄN YHTIÖN NÄKYMIÄ JA PERUUTTAA VUODEN 2020 OHJEISTUKSEN



SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ ARVIOI KORONAVIRUSPANDEMIAN HEIKENTÄVÄN YHTIÖN NÄKYMIÄ JA PERUUTTAA VUODEN 2020 OHJEISTUKSEN

Koronaviruspandemia (COVID-19) on heikentänyt huomattavasti markkinaolosuhteita ja toiminta­edellytyksiä SSH:n toimialalla.

Maailmanlaajuisesti monet suuret yritykset ovat ilmoittaneet tulosvaroituksista tai kustannussäästö­ohjelmista. Näistä osa on myös SSH:n asiakkaita. Odotamme tämän vaikuttavan yritysten investointi­päätöksiin ja IT-projektien toimitusaikatauluihin. Tilanteen jatkuvan epävarmuuden vuoksi näkyvyytemme näiden vaikutusten laajuuteen ja kestoon on rajoittunut.

Varaudumme tilanteen vaikutuksiin ennakoivasti karsimalla määrätietoisesti operatiivisia kulujamme.

Pandemian kehittymisen huomattavan epävarmuuden vuoksi on toistaiseksi liian aikaista arvioida tarkkaan tilanteen vaikutusta taloudelliseen suorituskykyymme.

Tästä johtuen aiempi, 14.2.2020 tilinpäätöstiedotteessa julkaistu vuoden 2020 ohjeistuksemme ei ole enää voimassa.

Aiempi, 14.2.2020 tilinpäätöstiedotteessa julkaistu ohjeistus:

Odotamme vuonna 2020 yli 10-15 prosentin liikevaihdon kasvua ja liiketuloksen paranemista. Eri tuotelinjojen myynnin kasvu ja kannattavuus vaihtelee huomattavasti, sillä tuotteet ovat erilaisissa investointien ja elinkaaren vaiheissa. Odotamme huomattavasti kokonaisuutta nopeampaa kasvua PrivX®- ja NQX®-tuotelinjoista, toimialan kasvua vastaavaa vakaata kasvua UKM®-tuotelinjalta ja lievää kasvua Tectia®-tuotteilta, jotka ovat tuotteistamme kypsimmässä vaiheessa. Näiden erilaisten kasvuvauhtien tuloksena odotamme kohtuullista lyhyen tähtäimen kasvua, jonka odotamme nopeutuvan tulevina vuosina.



SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ

Hallitus



Kaisa Olkkonen

Toimitusjohtaja





Lisätiedot:

Kaisa Olkkonen, toimitusjohtaja, puh.

Niklas Nordström, talousjohtaja, puh.



Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet



SSH Communications Security:

SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja palveluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40% Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoi­tusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­tymään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kattavan myynti­partneri­verkoston avulla. Yhtiön osakkeet (SSH1V) on listattu Helsingin pörssissä. Lisätietoja meistä löydät Internet-osoitteestamme

EN
23/03/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on SSH Communications Security

 PRESS RELEASE

FINANCIAL REPORTING OF SSH COMMUNICATIONS SECURITY CORPORATION IN 2024

FINANCIAL REPORTING OF SSH COMMUNICATIONS SECURITY CORPORATION IN 2024 SSH COMMUNICATIONS SECURITY CORPORATION - STOCK EXCHANGE RELEASE - DECEMBER 15, 2023, 9:00 EET During 2024, SSH Communications Security Corporation publishes the following financial information: FY 2023 Financial Statements Bulletin: February 22, 2024FY 2023 Annual Report: released during Week 11Business Review, January–March (Q1): April 24, 2024Half-year report, January–June (Q2): July 18, 2024Business Review, January–September (Q3): October 24, 2024 SSH Communications Security Corporation's Annual General Meeting is...

 PRESS RELEASE

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ:N TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN KALENTERI...

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ:N TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN KALENTERI 2024 SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ – PÖRSSITIEDOTE - 15.12.2023 9:00 Vuonna 2024 SSH Communications Security Oyj julkaisee seuraavat talousraportit: Vuoden 2023 tilinpäätöstiedote: 22. helmikuuta 2024Vuoden 2023 vuosikertomus: viikolla 11Liiketoimintakatsaus, tammikuu-maaliskuu (Q1): 24. huhtikuuta 2024Puolivuosikatsaus, tammikuu-kesäkuu (Q2): 18. heinäkuuta 2024Liiketoimintakatsaus, tammikuu-syyskuu (Q3): 24. lokakuuta 2024 SSH:n yhtiökokous on suunniteltu järjestettäväksi maanantaina 25. maaliskuuta 20...

 PRESS RELEASE

SHARE SUBSCRIPTIONS WITH SSH COMMUNICATIONS SECURITY CORPORATION´S STO...

SHARE SUBSCRIPTIONS WITH SSH COMMUNICATIONS SECURITY CORPORATION´S STOCK OPTIONS SSH COMMUNICATIONS SECURITY CORPORATION – STOCK EXCHANGE RELEASE – DECEMBER 5, 2023, AT 12:00 EET A total of 45,391 new shares of SSH Communications Security Corporation were subscribed for with the 2020 stock options. A total of 45,391 new shares were subscribed for with the 2020A stock options at a subscription price of EUR 0.9278 per share, with a total subscription price of EUR 42,113.77. Out of the Share Subscription price the amount equalling the nominal value of the share shall be transferred to the...

 PRESS RELEASE

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ:N OSAKKEIDEN MERKINTÄ OPTIO-OIKEUKSILL...

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ:N OSAKKEIDEN MERKINTÄ OPTIO-OIKEUKSILLA SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ - PÖRSSITIEDOTE - 05.12.2023 KLO 12.00 SSH Communications Security Oyj:n vuoden 2020 optio-oikeuksilla on merkitty yhteensä 45 391 yhtiön uutta osaketta. Vuoden 2020A optio-oikeuksilla on merkitty yhteensä 45 391 yhtiön uutta osaketta merkintähintaan 0,9278 euroa osakkeelta, merkintähinta yhteensä 42 113,77 euroa. Osakkeiden merkintähinnasta kirjataan nimellisarvoa vastaava osa osakepääomaan ja nimellisarvon ylittävä osa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Osakemerkinnöistä jo...

 PRESS RELEASE

PRESS RELEASE: SSH's Secure Messaging 2024 – Interact via Messages, Fi...

PRESS RELEASE: SSH's Secure Messaging 2024 – Interact via Messages, Files, Videos and Calls Securely Helsinki, Finland – November 2, 2023 – SSH Communications Security, a global leader in cybersecurity, announces the launch of Secure Messaging 2024, a new module of its Secure Collaboration 2024 platform. Secure Messaging 2024 is a real-time, modern, secure messaging solution fortifying SSH's overall Zero Trust Suite solutions portfolio. Secure Messaging 2024 addresses compliance and security challenges in business communications. It provides organizations with a solution to fulfill requi...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch