SUY1V Suominen OYJ

Suomisen uusi strategia ja taloudelliset tavoitteet 2020–2025

Suomisen uusi strategia ja taloudelliset tavoitteet 2020–2025

Suominen Oyj:n pörssitiedote, sisäpiiritieto, 8. tammikuuta 2020 klo 13.00

Suomisen hallitus on hyväksynyt yhtiön uuden strategian vuosille 2020–2025. Suominen hakee kasvua tarjoamalla innovatiivisia ja vastuullisia kuitukankaita asiakkailleen. Suominen parantaa kannattavuuttaan tehostamalla toimintojaan ja vaalimalla erinomaiseen suoritukseen tähtäävää kulttuuria. Suominen keskittyy pyyhintätuotteisiin. Suomisen visio on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa.

Kuitukankaiden kysyntä kasvaa maailmanlaajuisesti. Vesineulausteknologialla valmistettujen kuitukankaiden markkina kasvaa kaikilla alueilla ja Suominen johtaa tätä markkinaa maailmanlaajuisesti suurimmalla laitekannallaan. Lainsäädäntö ja kuluttajakäyttäytyminen lisäävät vastuullisempien tuotteiden kysyntää ja Suomisella on erinomaiset mahdollisuudet palvella tätä muuttuvaa markkinaa. Suominen vahvistaa tuloksentekokykyään Euroopassa ja Amerikoissa ja jatkaa mahdollisuuksien arviointia Aasiassa, joka on maailman suurin kuitukangasmarkkina.

Suomisen viisi painopistettä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi:

Toiminnan tehokkuus

Parannamme tehokkuuttamme ja kustannustietoisuuttamme koko organisaatiossa

Tiennäyttäjä vastuullisuudessa

Uraauurtava osaamisemme kuitukankaissa ja monipuolinen laitekantamme auttavat meitä johtamaan vastuullisten kuitukankaiden markkinaa

Erottautuminen innovaatioilla ja kaupallisella osaamisella

Rakennamme läheisempiä asiakassuhteita ja tarjoamme markkinoiden parhaat tuotteet ja palvelut

Hyvä työpaikka

Valjastamme positiivisen energian ja sitoutuneisuuden tuloksen tekoon

Kaksi toimintamallia

Optimoimme toimintamme ja parannamme tulostamme ottamalla käyttöön omat toimintamallit erikois- ja standardituotteille

Taloudelliset tavoitteet

Suomisen hallitus on asettanut seuraavat taloudelliset tavoitteet strategiakaudeksi 2020-2025:

  • Liikevaihdon kasvu kauden aikana: nopeampaa kuin kohdemarkkinoiden kasvu
  • Käyttökate-% (EBITDA-%) 2025 mennessä: yli 12 %
  • Velkaantumisaste kauden aikana: 40–80 %, mukaan lukien IFRS 16 Vuokrasopimukset – standardin soveltamisen vaikutus

“Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Varmistamme johtajuutemme tulevaisuuteen suuntautuvalla tuotekehityksellä ja nopeuttamalla innovaatioidemme kaupallistamista.

Meillä on kaksi tavoitetta, jotka aiomme saavuttaa tällä strategialla: kasvu ja parempi kannattavuus. Uskomme, että markkinan muuttuessa voimme kasvaa yhdessä asiakkaidemme kanssa tarjoamalla vastuullisia tuotteita, joita loppukäyttäjät yhä enemmän vaativat. Parannamme kannattavuutta myös investoimalla laitekantamme päivittämiseen, uusien tuotteiden kehittämiseen sekä toimintojen tehokkuuteen tähtääviin hankkeisiin.  

Heinäkuussa 2019 käyttöön ottamamme organisaatiorakenne tukee tätä uutta strategiaa. Jatkamme Suomisen menestyksen rakentamista sitoutuneen henkilöstömme kanssa”, sanoo Suomisen toimitusjohtaja Petri Helsky.

SUOMINEN OYJ

Lisätietoja: Petri Helsky, toimitusjohtaja, Suominen Oyj, puh. 010 214 3080

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2018 oli 431,1 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää:

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

 

EN
08/01/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Suominen OYJ

 PRESS RELEASE

Suominen establishes a restricted share unit plan for key employees

Suominen establishes a restricted share unit plan for key employees Suominen Corporation Stock exchange release December 19, 2025, at 3:30 p.m. EET The Board of Directors of Suominen Corporation has resolved to establish a new share-based incentive plan for selected key employees of the group. The purpose of the plan is to align the interests of the company’s shareholders and key employees to increase the company’s value in the long-term, to commit key employees to the company and to offer them a competitive incentive plan based on receiving the company’s shares. The plan is intended to b...

 PRESS RELEASE

Suominen perustaa sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän avainhenkilöill...

Suominen perustaa sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän avainhenkilöille Suominen Oyj pörssitiedote 19.12.2025 klo 15.30 Suomisen hallitus on päättänyt perustaa uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän konsernin valikoiduille avainhenkilöille. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää yhtiön omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden saamiseen perustuva kannustinjärjestelmä. Järjestelmä on tarkoitettu käytettäväksi hallituksen tarpeellisiksi katsomissa tila...

 PRESS RELEASE

Francois Guetat joins Suominen as COO 

Francois Guetat joins Suominen as COO  Suominen Corporation stock exchange release on October 29, 2025, at 9:35 a.m. EET Suominen has appointed Francois Guetat, M.Eng., as Chief Operating Officer, and member of Suominen Leadership Team effective November 3, 2025.Francois Guetat brings over two decades of global experience in operations, supply chain, and manufacturing excellence. Most recently, he served as SVP of Integrated Supply Chain at Kalmar, where he led business across sourcing, manufacturing, logistics and strategy. His leadership has been shaped by 22 years at Volvo, where he hel...

 PRESS RELEASE

Francois Guetat Suomisen operatiiviseksi johtajaksi

Francois Guetat Suomisen operatiiviseksi johtajaksi Suominen Oyj pörssitiedote 29.10.2025 klo 9.35  Suominen on nimittänyt Francois Guetatin, M.Eng., operatiiviseksi johtajaksi (COO) ja johtoryhmän jäseneksi 3.11.2025 alkaen. Francois Guetat tuo mukanaan yli kahden vuosikymmenen kansainvälisen kokemuksen operaatioista, toimitusketjusta ja tuotannon kehittämisestä. Viimeksi hän toimi Kalmarilla Integrated Supply Chain -yksikön johtajana (SVP), jossa hän vastasi hankinnasta, valmistuksesta, logistiikasta ja strategiasta. Hänen johtamistaan on muovannut 22 vuoden ura Volvolla, jossa hän toim...

 PRESS RELEASE

Suominen Corporation’s Interim Report for January 1 – September 30, 20...

Suominen Corporation’s Interim Report for January 1 – September 30, 2025: Profitability affected by exceptional events, outlook reduced Suominen Corporation Interim Report on October 29, 2025, at 9:30 a.m. (EET)Suominen Corporation’s Interim Report for January 1 – September 30, 2025: Profitability affected by exceptional events, outlook reduced KEY FIGURES  7-9/7-9/1-9/1-9/1-12/ 20252024202520242024Net sales, EUR million99.8111.6317.1343.8462.3Comparable EBITDA, EUR million3.43.310.712.817.0Comparable EBITDA, %3.43.03.43.73.7EBITDA, EUR million3.33.410.011.817.2EBITDA, %3.33.03.13.43.7Com...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch