SUY1V Suominen OYJ

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Suomisen varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Suominen Oyj:n pörssitiedote 19.3.2020 klo 14.30



Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 19.3.2020 Helsingissä. Kokous pidettiin yksinkertaisimmassa mahdollisessa muodossa ja kokoukseen osallistui henkilökohtaisesti 6 osakkeenomistajaa. Lisäksi yhtiökokouksessa oli valtakirjalla edustettuna 63 % yhtiön kaikista osakkeista. Kaikkiaan kokouksessa oli paikalla 9 henkilöä.

Yhtiökokous vahvisti vuoden 2019 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2019. Yhtiökokous hyväksyi toimielinten palkitsemispolitiikan ja hallituksen ehdotukset, jotka koskivat hallituksen valtuuttamista päättämään omien osakkeiden hankkimisesta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen



Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 2019 maksetaan osinkoa 0,05 euroa osakkeelta. Osingon maksun täsmäytyspäivä on 23.3.2020 ja osinko maksetaan 3.4.2020.





Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen



Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenten uusista palkkioista. Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 66 000 euroa ja hallituksen varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vuosipalkkio 31 000 euroa. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 10 000 euron lisäkorvaus. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkioita kustakin hallituksen ja valiokuntien kokouksesta seuraavasti: 500 euroa kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa, 1 000 euroa kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa ja puhelinkokouksesta 250 euroa.

Vuosipalkkioista 60 % maksetaan rahana ja 40 % Suominen Oyj:n osakkeina. Vuosipalkkiona luovutettavien osakkeiden määrä määritetään Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämässä pörssikaupankäynnissä määräytyneen osakkeen arvon perusteella seuraavasti: osakkeen arvona käytetään osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia Suominen Oyj:n tammi-maaliskuun 2020 osavuosikatsauksen julkaisupäivää seuraavan kuukauden ajalla. Osakkeet luovutetaan hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista viimeistään 31.5.2020.



Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.



Hallituksen kokoonpano



Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi (6).





Yhtiökokous valitsi Suominen Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Jan Johanssonin ja jäseniksi uudelleen Andreas Ahlströmin, Sari Pajarin ja Laura Raition. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Björn Borgman ja Nina Linander.



Kaikki valitut henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Andreas Ahlströmiä, joka toimii tällä hetkellä Ahlström Capital Oy:n sijoitusjohtajana. Suominen Oyj:n suurin osakkeenomistaja AC Invest Two B.V. on Ahlström Capital Oy:n konserniyhtiö.



Tilintarkastajan valinta ja palkkio



Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi. Ernst & Young Oy on ilmoittanut nimeävänsä yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Toni Halosen. Tilintarkastajan palkkio päätettiin maksaa yhtiön hyväksymän laskun mukaan.



Hallituksen järjestäytymiskokous



Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi hallituksen varapuheenjohtajaksi Andreas Ahlströmin.



Hallitus valitsi keskuudestaan myös tarkastusvaliokunnan ja henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet. Nina Linander valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Andreas Ahlström ja Laura Raitio valittiin uudelleen jäseniksi. Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Jan Johansson ja jäseneksi valittiin uudelleen Sari Pajari sekä uutena jäsenenä Björn Borgman.





SUOMINEN OYJ





Lisätietoja:

Klaus Korhonen, henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja, Suominen, p. 010 214 3070





Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2019 oli 411,4 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: .

EN
19/03/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Suominen OYJ

 PRESS RELEASE

Suominen Corporation – Manager’s transaction: Charles Héaulmé

Suominen Corporation – Manager’s transaction: Charles Héaulmé Suominen Corporation August 13, 2025 at 3:00 p.m. (EEST) Charles Héaulmé has reported to have made transactions with Suominen Corporation's shares. The transactions are presented below as a summary, and in detail as per the disclosure requirement. Acquisitions on August 11, 2025: Total amount 4896 sharesVolume weighted average price EUR 1.8000 Suominen Oyj - Managers' Transactions____________________________________________Person subject to the notification requirementName: Charles HéaulméPosition: Chief Executive OfficerIssu...

 PRESS RELEASE

Suominen Oyj – Johtohenkilön liiketoimet: Charles Héaulmé

Suominen Oyj – Johtohenkilön liiketoimet: Charles Héaulmé Suominen Oyj 13.8.2025 klo 15.00 Charles Héaulmé on ilmoittanut tehneensä Suomisen osakkeilla liiketoimia, joista alla yhteenveto sekä tiedotusvelvollisuuden mukaiset yksilöintitiedot.Hankinnat 11.8.2025: Kokonaismäärä 4896 osakettaKaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta 1,8000 euroa Suominen Oyj - Johdon liiketoimet____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Charles HéaulméAsema: ToimitusjohtajaLiikkeeseenlaskija: Suominen OyjLEI: 743700Z1BNFYR9PRDF52Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero:...

 PRESS RELEASE

Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report for January 1 – June...

Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report for January 1 – June 30, 2025: Performance impacted by trade environment, cost saving program progressing Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report on August 7, 2025, at 9:30 a.m. (EEST)Suominen Corporation’s Half-Year Financial Report for January 1 – June 30, 2025: Performance impacted by trade environment, cost saving program progressing KEY FIGURES  4-6/4-6/1-6/1-6/1-12/ 20252024202520242024Net sales, EUR million99.8118.7217.3232.3462.3Comparable EBITDA, EUR million3.25.07.39.517.0Comparable EBITDA, %3.24.23.34.13.7EBITDA, EUR ...

 PRESS RELEASE

Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025: Haastava markkinaympä...

Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025: Haastava markkinaympäristö vaikutti tulokseen, säästöohjelma etenee suunnitellusti Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 7.8.2025 klo 9.30Suominen Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2025: Haastava markkinaympäristö vaikutti tulokseen, säästöohjelma etenee suunnitellusti AVAINLUKUJA  4-6/4-6/1-6/1-6/1-12/ 20252024202520242024Liikevaihto, milj. euroa99,8118,7217,3232,3462,3Vertailukelpoinen käyttökate, milj. euroa3,25,07,39,517,0Vertailukelpoinen käyttökate, %3,24,23,34,13,7Käyttökate, milj. euroa2,63,86,68,417,2Käyttökate, %2,63,23,13,63,7Vertailu...

 PRESS RELEASE

Inside information: CEO of Suominen Corporation changes

Inside information: CEO of Suominen Corporation changes Suominen Corporation, inside information, June 30, 2025 at 4:20 p.m. EEST  Suominen Corporation’s Board of Directors has appointed Mr. Charles Héaulmé, current Chair of the Board, as the company’s new President and CEO. Mr. Héaulmé will start at the latest August 11, 2025.  Mr. Héaulmé brings with him decades of executive leadership experience across various industries. His strategic insight and proven track record in driving performance and transformation have earned the full confidence of the Board to lead Suominen into its next...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch