TNOM Talenom Oyj

Talenom kasvaa yritysostoin Kemissä ja Kuopiossa

Talenom kasvaa yritysostoin Kemissä ja Kuopiossa

Talenom Oyj, Lehdistötiedote 3.2.2021 kello 10.00

Talenom kasvaa yritysostoin Kemissä ja Kuopiossa

Talenom Oyj on 1.2.2021 ostanut Balance Systems Oy:n tilitoimistoliiketoiminnan Kemissä ja Laskentalinja Oy:n ja Lapinlahden Yrityspalvelu Oy:n muodostaman liiketoimintakokonaisuuden Kuopiossa.

Ostettujen liiketoimintojen Talenomille siirtyvä liikevaihto on yhteensä noin 0,9 miljoonaa euroa. Liiketoimintakaupoilla ei ole lyhyellä aikavälillä merkittävää vaikutusta Talenomin taloudelliseen asemaan tai tulevaisuuden näkymiin.

”Olemme Talenomilla jo vuosia investoineet omaan ohjelmisto- ja palvelukehitykseemme. Yritysostojen myötä voimme jakaa kehitystyömme tulokset yhä laajemman asiakaskunnan ja henkilökunnan käyttöön. Balance Systems tuo meille jalansijan Meri-Lapin alueella ja Laskentalinja ja Lapinlahden Yrityspalvelu vahvistavat asemaamme Kuopion alueella. Toivotan uudet työntekijät ja asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi kasvavaan joukkoomme”, sanoo Talenomin toimitusjohtaja Otto-Pekka Huhtala.

”Olin jo jonkin aikaa pohtinut vaihtoehtojani pysyäkseni tilitoimistoalan murroksessa mukana. Huolellisen harkinnan jälkeen päädyin myymään liiketoimintani Talenomille. Minuun teki erityisen vaikutuksen Talenomin arvomaailma, jossa korostuu aito huolenpito henkilökunnasta ja asiakkaista”, kertoo Balance Systems Oy:n yrittäjä Anne Kurtti, joka jatkaa Talenomin työntekijänä kaupan jälkeen.

Myös Laskentalinja Oy:n ja Lapinlahden Yrityspalvelu Oy:n yrittäjä Mikko Husso siirtyy liiketoimintakaupan myötä Talenomin työntekijäksi.

”Talenomin vahva panos henkilöstön kouluttamiseen ja omaan ohjelmistokehitykseen takaavat sen, että voimme tarjota asiakkaillemme entistä monipuolisempaa palvelua. Osana Talenomia voimme keskittää tilitoimiston hallinnolliset toiminnot ja itse keskittyä asiakkaiden auttamiseen”, iloitsee Mikko Husso.

TALENOM OYJ

Lisätietoja:

Otto-Pekka Huhtala

toimitusjohtaja, Talenom Oyj

040 703 8554



Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Liiketoiminta-ajatuksemme on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Visionamme on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.

JAKELU:

Keskeiset tiedotusvälineet



EN
03/02/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Talenom Oyj

 PRESS RELEASE

Talenom Plc: Managers' Transactions – Antti Aho

Talenom Plc: Managers' Transactions – Antti Aho Talenom Plc: Managers' Transactions – Antti Aho Talenom Plc, Managers' Transactions 10 November 2023 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Antti AhoPosition: Other senior managerIssuer: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 43201/5/4____________________________________________Transaction date: 2023-11-10Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrument type: SHAREISIN: FI4000153580Nature of transaction: ACQUISITION Tra...

 PRESS RELEASE

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Antti Aho

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Antti Aho Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Antti Aho Talenom Oyj, johtohenkilöiden liiketoimet 10.11.2023 klo 15.30 ____________________________________________ IlmoitusvelvollinenNimi: Antti AhoAsema: Muu ylin johtoLiikkeeseenlaskija: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 43201/5/4____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2023-11-10Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000153580Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset t...

 PRESS RELEASE

Talenom Plc: Managers' Transactions – Matti Eilonen

Talenom Plc: Managers' Transactions – Matti Eilonen Talenom Plc: Managers' Transactions – Matti Eilonen Talenom Plc, Managers' Transactions 10 November 2023 at 15:30 EET ____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Matti EilonenPosition: Chief Financial OfficerIssuer: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 43231/4/4____________________________________________Transaction date: 2023-11-10Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrument type: SHAREISIN: FI4000153580Nature of transaction: A...

 PRESS RELEASE

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Matti Eilonen

Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Matti Eilonen Talenom Oyj: Johdon liiketoimet – Matti Eilonen Talenom Oyj, johtohenkilöiden liiketoimet 10.11.2023 klo 15.30 ____________________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Matti EilonenAsema: TalousjohtajaLiikkeeseenlaskija: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 43231/4/4____________________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2023-11-10Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000153580Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityisko...

 PRESS RELEASE

Talenom Plc: Managers' Transactions

Talenom Plc: Managers' Transactions Talenom Plc: Managers' Transactions Talenom Plc, Managers' Transactions 24 October 2023 at 15:00 EEST____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Katriina TahkolaPosition: Closely associated person(1)   Person Discharging Managerial Responsibilities In IssuerName: Harri TahkolaPosition: Member of the BoardIssuer: Talenom Oyj LEI: 7437008E4R0N45B8J675Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 41389/4/4____________________________________________Transaction date: 2023-10-23Venue: NASDAQ HE...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch