UPONOR Uponor Oyj Class A

Uponor Oyj:n hallituksen lausunto GF:n tekemästä vapaaehtoisesta suositellusta julkisesta käteisostotarjouksesta

Uponor Oyj:n hallituksen lausunto GF:n tekemästä vapaaehtoisesta suositellusta julkisesta käteisostotarjouksesta

Uponor Oyj:n hallituksen lausunto GF:n tekemästä vapaaehtoisesta suositellusta julkisesta käteisostotarjouksesta

Uponor Oyj Pörssitiedote 16.6.2023 klo 16.30

Uponor Oyj:n hallituksen lausunto GF:n tekemästä vapaaehtoisesta suositellusta julkisesta käteisostotarjouksesta

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA TAI MILLEKÄÄN MUULLE ALUEELLE, JOSSA OSTOTARJOUS OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN.

Georg Fischer AG (”GF” tai ”Tarjouksentekijä”) julkisti 12.6.2023 tekevänsä vapaaehtoisen suositellun julkisen käteisostotarjouksen hankkiakseen kaikki Uponor Oyj:n (”Uponor”) liikkeeseen lasketut ja ulkona olevat osakkeet, jotka eivät ole Uponorin tai minkään sen tytäryhtiön hallussa (”Ostotarjous”).

Uponorin hallitus on täten 16.6.2023 päättänyt antaa liitteenä olevan lausunnon Ostotarjouksesta arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen) edellyttämällä tavalla.

UPONOR OYJ

Hans Sohlström

Hallituksen jäsen, valmistelevan valiokunnan puheenjohtaja

Lisätietoja:

Franciska Janzon, Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja

Uponor Oyj



Puh. 020 129 2821

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Tiedotusvälineet

Uponor lyhyesti

Uponor on yksi johtavista kansainvälisistä toimijoista, jonka ratkaisut kuljettavat vettä tehokkaasti ja varmasti kaupungeissa, rakennuksissa ja kodeissa. Autamme asiakkaitamme asunto-, liike- ja julkisessa rakentamisessa, kunnissa sekä vesi- ja voimalaitoksissa parantamaan tuottavuuttaan, sekä pyrimme jatkuvasti löytämään uusia tapoja veden vastuulliseen säästämiseen, käsittelyyn ja jakeluun, mikä parantaa viihtyvyyttä, terveyttä ja tehokkuutta. Turvallisia käyttövesiratkaisujamme, energiatehokkaita lämmitys- ja viilennysjärjestelmiämme sekä luotettavia yhdyskuntatekniikan ratkaisujamme myydään yli 80 maassa. Uponorin palveluksessa on noin 3 900 ammattilaista 26 maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli noin 1,4 miljardia euroa. Uponor Oyj:n pääkonttori sijaitsee Suomessa ja yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä.

Tärkeää tietoa

TÄTÄ TIEDOTETTA TAI TIEDOTTEEN LIITTEENÄ OLEVAA LAUSUNTOA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA TAI UUDESSA-SEELANNISSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA TAI MILLEKÄÄN MUULLE ALUEELLE, JOSSA OSTOTARJOUS OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN.

TÄMÄ TIEDOTE TAI TIEDOTTEEN LIITTEENÄ OLEVA LAUSUNTO EI OLE TARJOUSASIAKIRJA EIKÄ SELLAISENAAN MUODOSTA TARJOUSTA TAI KEHOTUSTA TEHDÄ MYYNTITARJOUSTA. ERITYISESTI TÄMÄ TIEDOTE TAI TIEDOTTEEN LIITTEENÄ OLEVA LAUSUNTO EI OLE TARJOUS OSTAA TAI TARJOUSPYYNTÖ MYYDÄ MITÄÄN TÄSSÄ TIEDOTTEESSA KUVATTUJA ARVOPAPEREITA EIKÄ OSTOTARJOUKSEN LAAJENNUS AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN TAI UUTEEN- SEELANTIIN. SIJOITTAJIEN TULEE HYVÄKSYÄ OSAKKEITA KOSKEVA OSTOTARJOUS YKSINOMAAN TARJOUSASIAKIRJAAN SISÄLLYTETTYJEN TIETOJEN POHJALTA. TARJOUKSIA EI TEHDÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ALUEILLE, JOILLA JOKO OSTOTARJOUS TAI SEN HYVÄKSYMINEN OLISI SOVELTUVIEN LAKIEN VASTAISTA TAI MIKÄLI ALUEELLA VAADITAAN MITÄÄN TARJOUSASIAKIRJAN JULKISTAMISTA TAI REKISTERÖINTEJÄ TAI TARJOUKSEN TEKEMISEEN KOHDISTUU MUITA VAATIMUKSIA SUOMESSA OSTOTARJOUKSEEN LIITTYVIEN VAATIMUSTEN LISÄKSI.

OSTOTARJOUSTA EI TEHDÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ALUEELLE, MISSÄ SE ON SOVELTUVIEN LAKIEN VASTAISTA, EIKÄ TARJOUSASIAKIRJAA, KUN JULKAISTU, JA SIIHEN LIITTYVIÄ HYVÄKSYMISLOMAKKEITA JAETA, LEVITETÄ EDELLEEN TAI VÄLITETÄ EIKÄ SITÄ SAA JAKAA, LEVITTÄÄ EDELLEEN TAI VÄLITTÄÄ ALUEELLE TAI ALUEELTA, MISSÄ SE ON SOVELTUVAN LAIN VASTAISTA.

TÄMÄ TIEDOTE JA TIEDOTTEEN LIITTEENÄ OLEVA LAUSUNTO ON LAADITTU SUOMEN LAIN, NASDAQ HELSINGIN SÄÄNTÖJEN JA OSTOTARJOUSKOODIN MUKAISESTI, JA TÄSSÄ ESITETTY INFORMAATIO EI VÄLTTÄMÄTTÄ VASTAA SITÄ, MITÄ SE OLISI OLLUT, JOS TÄMÄ TIEDOTE JA TIEDOTTEEN LIITTEENÄ OLEVA LAUSUNTO OLISI VALMISTELTU SUOMEN ULKOPUOLELLA OLEVIEN LAKIEN MUKAISESTI.

Tietoja Uponorin osakkeenomistajille Yhdysvalloissa

Ostotarjous tehdään Uponorin, jonka kotipaikka on Suomi ja johon sovelletaan Suomen julkistamis- ja menettelyvaatimuksia, liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista. Ostotarjous tehdään Yhdysvalloissa Yhdysvaltain vuoden 1934 arvopaperipörssilain (U.S. Securities Exchange Act of 1934), muutoksineen (”Arvopaperipörssilaki”), kohdan 14(e) ja soveltuvien sen nojalla annettujen määräysten ja säännösten, mukaan lukien Regulation 14E -säännös (kussakin tapauksessa mahdollisia vapautuksia ja helpotuksia soveltaen), mukaisesti ja muutoin Suomen lakien julkistamis- ja menettelyvaatimusten mukaisesti, mukaan lukien Ostotarjouksen aikataulua, selvitysmenettelyitä, peruuttamista, ehdoista luopumista ja maksujen ajoitusta koskevia määräyksiä, jotka eroavat Yhdysvaltain vastaavista. Tähän tiedotteeseen ja tiedotteen liitteenä olevaan lausuntoon sisällytetyt taloudelliset tiedot on laadittu Suomessa ja Sveitsissä soveltuvien kirjanpitostandardien mukaisesti, eivätkä ne välttämättä ole verrattavissa yhdysvaltalaisten yhtiöiden tilinpäätöksiin tai taloudellisiin tietoihin. Osakkeenomistajille Yhdysvalloissa huomautetaan, että Osakkeet eivät ole listattuna Yhdysvaltain arvopaperipörssissä ja Uponoriin ei sovelleta Arvopaperipörssilain säännöllistä raportointia koskevia vaatimuksia ja sitä ei siten vaadita rekisteröimään ja se ei rekisteröi mitään raportteja Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomitealle (the U.S. Securities and Exchange Commission) (”Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomitea”).

Ostotarjous tehdään Uponorin Yhdysvalloissa asuville osakkeenomistajille samoin ehdoin kuin kaikille muille Uponorin osakkeenomistajille, joille tarjous tehdään. Kaikki asiakirjat, mukaan lukien tämä tiedote ja tiedotteen liitteenä oleva lausunto, annetaan yhdysvaltalaisille osakkeenomistajille tavalla, joka on verrattavissa menetelmään, jolla tällaiset asiakirjat toimitetaan Uponorin muille osakkeenomistajille.

Tarjouksentekijä ja sen lähipiiriyhtiöt tai sen välittäjät ja sen välittäjien lähipiiriyhtiöt (toimiessaan Tarjouksentekijän tai sen lähipiiriyhtiöiden asiamiehinä) voivat ajoittain tämän tiedotteen päivämäärän jälkeen ja Ostotarjouksen vireilläolon aikana soveltuvien lakien tai määräysten sallimissa rajoissa, mukaan lukien Arvopaperipörssilain Rule 14e-5, ja muutoin kuin Ostotarjouksen ja yhdistymisen nojalla, suoraan tai välillisesti, ostaa tai järjestää ostavansa Osakkeita tai mitä tahansa arvopapereita, jotka ovat vaihdettavissa tai muunnettavissa tällaisiksi Osakkeiksi. Nämä ostot voivat tapahtua joko vapailla markkinoilla vallitsevilla hinnoilla tai yksityisinä liiketoimina neuvotelluilla hinnoilla. Siinä laajuudessa kuin tieto ostoista tai järjestelyistä ostaa julkistetaan Suomessa, tieto julkistetaan pörssi- tai lehdistötiedotteella tai muulla sellaisella tavalla, jolla tällaisen tiedon voidaan kohtuudella arvioida tavoittavan Uponorin osakkeenomistajat Yhdysvalloissa. Tarjouksentekijän taloudelliset neuvonantajat voivat lisäksi harjoittaa Uponorin arvopapereilla tavanomaista kaupankäyntiä, joka voi käsittää tällaisten arvopapereiden oston tai niiden ostamisen järjestämisen. Siinä laajuudessa kuin Suomessa vaaditaan, mikä tahansa tieto tällaisista ostoista julkistetaan Suomessa Suomen lain edellyttämällä tavalla.

Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomitea tai mikään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperikomitea ei ole hyväksynyt tai hylännyt Ostotarjousta, lausunut Ostotarjouksen kohtuullisuudesta eikä lausunut mitenkään tämän tiedotteen oikeellisuudesta, täsmällisyydestä tai täydellisyydestä. Tämän vastainen lausuma on rikosoikeudellisesti rangaistava teko Yhdysvalloissa.

Käteisen vastaanottaminen Ostotarjouksen perusteella yhdysvaltalaisena Osakkeiden haltijana saattaa olla Yhdysvaltain liittovaltion tuloverotuksessa ja soveltuvan Yhdysvaltain osavaltion ja paikallisten sekä ulkomaisten ja muiden verolakien mukaan verotettava tapahtuma. Kaikkia Osakkeiden haltijoita kehotetaan välittömästi kääntymään riippumattoman ammattimaisen neuvonantajan puoleen Ostotarjouksen hyväksymistä koskeviin veroseuraamuksiin liittyen.

Uponorin osakkeenomistajien oikeuksien toteuttaminen tai mahdollisten vaatimusten esittäminen Yhdysvaltain liittovaltion arvopaperilakien nojalla voi olla vaikeaa, koska Tarjouksentekijä ja Uponor ovat sijoittautuneet Yhdysvaltain ulkopuolelle ja osa tai kaikki Tarjouksentekijän ja Uponorin johtajista ja hallituksen jäsenistä saattavat asua Yhdysvaltain ulkopuolella. Uponorin osakkeenomistajat eivät välttämättä voi haastaa Tarjouksentekijää tai Uponoria tai näiden johtajia tai hallituksen jäseniä oikeuteen Yhdysvaltain liittovaltion arvopaperilakien rikkomisesta Yhdysvaltain ulkopuolisessa tuomioistuimessa. Tarjouksentekijän, Uponorin ja näiden lähipiiriyhtiöiden pakottaminen noudattamaan yhdysvaltalaisen tuomioistuimen tuomiota voi olla vaikeaa.

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Tämä tiedote ja tiedotteen liitteenä oleva lausunto sisältävät lausumia jotka, siltä osin kuin ne eivät ole historiallisia tosiseikkoja, ovat ”tulevaisuutta koskevia lausumia”. Tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät lausumia koskien suunnitelmia, odotuksia, ennusteita, päämääriä, tavoitteita, pyrkimyksiä, strategioita, tulevaisuuden tapahtumia, tulevaisuuden liikevaihtoa tai tulosta, investointeja, rahoitustarvetta, yritysostoja koskevia suunnitelmia tai aikeita, kilpailuvahvuuksia ja -heikkouksia, taloudelliseen asemaan, tulevaan liiketoimintaan ja kehitykseen liittyviä suunnitelmia tai tavoitteita, liiketoimintastrategiaa sekä toimialaa, poliittista ja lainsäädännöllistä ympäristöä koskevia suuntauksia sekä muita ei-historiallisia tietoja. Tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan joissakin tapauksissa tunnistaa tulevaisuutta koskevien ilmaisujen käytöstä, kuten ”uskoa”, ”aikoa”, ”saattaa”, ”voida” tai ”pitäisi” tai niiden kielteisistä tai muunnelluista vastaavista ilmaisuista. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan sekä yleisiä että erityisiä riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia. Lisäksi on olemassa riskejä siitä, ettei arvioita, ennusteita, suunnitelmia ja muita tulevaisuutta koskevia lausumia tulla saavuttamaan. Näistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja oletuksista johtuen sijoittajien ei tule antaa tällaisille tulevaisuutta koskeville lausumille merkittävää painoarvoa. Tämän tiedotteen ja tiedotteen liitteenä olevan lausunnon sisältämät tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän tiedotteen päivämäärän mukaista asiantilaa.

Vastuuvapauslauseke

Nordea Bank Oyj, jonka toimintaa säätelee Euroopan keskuspankki yhdessä Finanssivalvonnan kanssa, toimii Yhtiön eikä kenenkään muun taloudellisena neuvonantajana Ostotarjoukseen ja tässä pörssitiedotteessa ja tämän pörssitiedotteen liitteenä olevassa lausunnossa mainittuihin asioihin liittyen. Nordea Bank Oyj eivätkä sen lähipiiriyhtiöt pidä ketään muuta henkilöä asiakkaanaan Ostotarjoukseen tai muihin tässä pörssitiedotteessa ja tämän pörssitiedotteen liitteenä olevassa lausunnossa mainittuihin asioihin liittyen eivätkä ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle Nordea Bank Oyj:n asiakkailleen antaman suojan tarjoamisesta eikä neuvonannon tarjoamisesta Ostotarjoukseen tai muihin tässä pörssitiedotteessa ja tämän pörssitiedotteen liitteenä olevassa lausunnossa mainittuihin asioihin liittyen.

Goldman Sachs International, joka on Prudential Regulation Authorityn valtuuttama Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja jonka toimintaa sääntelee Financial Conduct Authority ja Prudential Regulation Authority, toimii Uponorin eikä kenenkään muun taloudellisena neuvonantajana tähän tiedotteeseen ja tämän tiedotteen liitteenä olevaan lausuntoon liittyen. Goldman Sachs International eikä sen osakkuusyhtiöt eivätkä kunkin niistä osakkaat, johtajat, toimihenkilöt, työntekijät tai edustajat ole vastuussa kenellekään muulle kuin Uponorille Goldman Sachs Internationalin asiakkailleen antaman suojan tarjoamisesta tai neuvonannon tarjoamisesta mihin tahansa tässä tiedotteessa ja tämän tiedotteen liitteenä olevassa lausunnossa viitattuun asiaan liittyen.

Liite



EN
16/06/2023

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Uponor Oyj Class A

 PRESS RELEASE

GF has gained title to the minority shares in Uponor and the Uponor sh...

GF has gained title to the minority shares in Uponor and the Uponor shares will be delisted from Nasdaq Helsinki Uponor Corporation, Stock Exchange Release, April 29, 2024, 4.45 p.m. EET GF has gained title to the minority shares in Uponor and the Uponor shares will be delisted from Nasdaq Helsinki Georg Fischer AG (“GF”) has posted security approved by the arbitral tribunal appointed by the Redemption Committee of the Finland Chamber of Commerce in connection with the redemption proceedings concerning the minority shares in Uponor Corporation (“Uponor”). GF has thus gained title to all t...

 PRESS RELEASE

GF on saanut omistusoikeuden Uponorin vähemmistöosakkeisiin ja Uponori...

GF on saanut omistusoikeuden Uponorin vähemmistöosakkeisiin ja Uponorin osakkeet poistetaan Nasdaq Helsingin pörssilistalta Uponor Oyj, pörssitiedote, 29.4.2024, klo 16.45 GF on saanut omistusoikeuden Uponorin vähemmistöosakkeisiin ja Uponorin osakkeet poistetaan Nasdaq Helsingin pörssilistalta Georg Fischer AG (”GF”) on asettanut vakuuden, jonka Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnan nimeämä välitysoikeus on hyväksynyt Uponor Oyj:n (”Uponor”) vähemmistöosakkeita koskevan lunastusmenettelyn yhteydessä. GF on siten saanut omistusoikeuden kaikkiin Uponorin osakkeisiin osakeyhtiölain (624/2...

 PRESS RELEASE

The arbitral tribunal has confirmed GF’s redemption right over the min...

The arbitral tribunal has confirmed GF’s redemption right over the minority shares in Uponor and trading in Uponor’s shares has been suspended Uponor Corporation, Stock Exchange Release, April 26, 2024, 4.15 p.m. EET The arbitral tribunal has confirmed GF’s redemption right over the minority shares in Uponor and trading in Uponor’s shares has been suspended The arbitral tribunal appointed by the Redemption Committee of the Finland Chamber of Commerce in connection with the redemption proceedings concerning the minority shares in Uponor Corporation (“Uponor”) has in its interim award c...

 PRESS RELEASE

Uponor applies for the delisting of its shares from Nasdaq Helsinki Lt...

Uponor applies for the delisting of its shares from Nasdaq Helsinki Ltd Uponor Corporation, Stock Exchange Release, 22 March 2024 at 10:05 am EET Uponor applies for the delisting of its shares from Nasdaq Helsinki Ltd Uponor Corporation (“Uponor”) has resolved to apply for the termination of public trading in the shares of Uponor and for the delisting of its shares from the Official List of Nasdaq Helsinki Ltd (“Nasdaq Helsinki”). Georg Fischer AG (“GF”) holds more than 90 percent of all the shares and voting rights carried by the shares in Uponor. GF has on December 29, 2023...

 PRESS RELEASE

Uponor hakee osakkeidensa poistamista Nasdaq Helsingin pörssilistalta

Uponor hakee osakkeidensa poistamista Nasdaq Helsingin pörssilistalta Uponor Oyj, Pörssitiedote, 22.3.2024 klo 10.05 Uponor hakee osakkeidensa poistamista Nasdaq Helsingin pörssilistalta Uponor Oyj (”Uponor”) on päättänyt hakea julkisen kaupankäynnin lopettamista Uponorin osakkeilla ja osakkeidensa poistamista Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) pörssilistalta. Georg Fischer AG (”GF”) omistaa yli 90 prosenttia kaikista Uponorin osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänioikeuksista. GF on 29.12.2023 käynnistänyt Uponorin vähemmistöosakkeita koskevan lunastusmenettelyn saad...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch