VAIAS Vaisala Oyj Class A

Vaisala nimittää Olli Nastamon kehitysjohtajaksi

Vaisala nimittää Olli Nastamon kehitysjohtajaksi

Vaisala Oyj

Pörssitiedote

7.1.2021 klo 09.00

Vaisala nimittää Olli Nastamon kehitysjohtajaksi  

Olli Nastamo, s. 1956, on nimitetty kehitysjohtajaksi. Hänestä tulee Vaisalan johtoryhmän jäsen ja hän raportoi toimitusjohtaja Kai Öistämölle. Olli Nastamo aloittaa tehtävässään 1.3.2021.

Olli Nastamo siirtyy Vaisalaan Metso Outoteciltä, jossa hän on toiminut toiminnallisen erinomaisuuden johtajana. Ennen Outotecille siirtymistään Nastamo työskenteli useissa kansainvälisissä johtotehtävissä Comptelilla, Elektrobitillä sekä Nokialla. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Nastamo tulee johtamaan Vaisalan liiketoimintaprosessien kehitystä ja siten tukemaan yrityksen kannattavan kasvun tavoitteita. Hänen vastuulleen kuuluvat tehokkuuden, ketteryyden ja digitalisaation edistäminen kaikissa Vaisalan prosesseissa sekä IT-ratkaisujen kehittäminen. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat myös riskienhallinta, laatu-, ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasiat (QEHS) sekä toimitilat. Tehtävä on uusi Vaisalassa.

“Olli Nastamo tuo monipuolista osaamista prosessien kehittämisestä ja johtamisesta kansainvälisessä teknologiaympäristössä. Olen vakuuttunut, että hän on tärkeä vahvistus tiimiimme, kun jatkamme matkaa pitkän aikavälin tavoitteemme eli kannattava kasvun saavuttamiseksi. Haluan toivottaa Ollin lämpimästi tervetulleeksi koko yhtiön puolesta,” sanoo toimitusjohtaja Kai Öistämö.

“Vaisalalla ja sen johtavilla sään, ympäristön ja teollisten mittausten innovaatioilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa. Odotan innolla pääseväni mukaan Vaisalan kiinnostavaan kasvutarinaan,” sanoo Olli Nastamo.

Olli Nastamon ansioluettelo ja kuva ovat liitteenä.



Lisätietoja

Nina Eklund 

viestintä- ja brändijohtaja

Tel. 9 

Jakelu

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 80-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi  

Liite



EN
07/01/2021

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on Vaisala Oyj Class A

 PRESS RELEASE

Vaisala has published Annual Report 2025

Vaisala has published Annual Report 2025 Vaisala CorporationStock exchange releaseFebruary 24, 2026, at 9:00 a.m. (EET) Vaisala has published Annual Report 2025 Vaisala Corporation has today published its Annual Report 2025. Vaisala’s Annual Report 2025 includes Board of Directors' Report, Consolidated and Parent Company Financial Statements and Auditor’s Report, and Remuneration Report. Board of Directors’ Report includes Corporate Governance Statement and Sustainability statement. The Sustainability statement has been prepared in accordance with the European Sustainability Reporting Sta...

 PRESS RELEASE

Vaisala on julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin

Vaisala on julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin Vaisala OyjPörssitiedote24.2.2026 klo 9.00 Vaisala on julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin Vaisala Oyj on tänään julkaissut vuoden 2025 vuosiraportin. Vaisalan vuosiraportti 2025 sisältää hallituksen toimintakertomuksen, konserni- ja emoyhtiön tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä palkitsemisraportin. Hallituksen toimintakertomus sisältää selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä eurooppalaisten kestävyysraportointistandardien (ESRS) ja Suomen kirjanpitolain 7 luvun mukaisesti laaditun kestävyysraportin. Vuosiraportti on...

Vaisala Oyj: 1 director

A director at Vaisala Oyj bought 1,000 shares at 44.280EUR and the significance rating of the trade was 50/100. Is that information sufficient for you to make an investment decision? This report gives details of those trades and adds context and analysis to them such that you can judge whether these trading decisions are ones worth following. Included in the report is a detailed share price chart which plots discretionary trades by all the company's directors over the last two years clearly sh...

 PRESS RELEASE

Vaisala Corporation: Managers’ Transactions – Jääskeläinen, Antti

Vaisala Corporation: Managers’ Transactions – Jääskeläinen, Antti Vaisala CorporationManagers’ TransactionsFebruary 16, 2026, at 3:00 p.m. (EET) Vaisala Corporation: Managers’ Transactions – Jääskeläinen, Antti ____________________________________________ Person subject to the notification requirementName: Antti JääskeläinenPosition: Member of the Board/Deputy memberIssuer: Vaisala OyjLEI: 743700RNDD7KU11HW873Notification type: INITIAL NOTIFICATIONReference number: 143290/4/4 ____________________________________________ Transaction date: 2026-02-13Venue: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instr...

 PRESS RELEASE

Vaisala Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jääskeläinen, Antti

Vaisala Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jääskeläinen, Antti Vaisala Oyj Johtohenkilöiden liiketoimet16.2.2026 klo 15:00 Vaisala Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jääskeläinen, Antti____________________________________________ IlmoitusvelvollinenNimi: Antti JääskeläinenAsema: Hallituksen jäsen/varajäsenLiikkeeseenlaskija: Vaisala OyjLEI: 743700RNDD7KU11HW873Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 143290/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2026-02-13Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009900682Li...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch