BONEH BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj

Muutoksia BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n johtoryhmässä ja hallituksessa

Muutoksia BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n johtoryhmässä ja hallituksessa

Johtoryhmän muutokset

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n (BBS) laatujohtajaksi (Qualified Person, QP) on nimitetty 17.8.2020 alkaen proviisori Soile Hakala. Hänen pääaineensa ovat farmasian teknologia ja biofarmasia. Lisäksi hän on suorittanut runsaasti puhdastiloihin ja laatujärjestelmiin liittyviä kansainvälisiä kursseja sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon. Viimeisen 18 vuotta Hakala on toiminut lääketeollisuuden parissa vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä Santen Oy:ssä ja Nextpharma Oy:ssä. Työuran alkuun kuuluu myös farmaseutin tehtäviä apteekissa ja tutkijana yliopistolla. Nimityksellä vahvistetaan yhtiön kykyä viedä CE-merkinnän hyväksyntäprosessi päätökseen.

Yhtiön operatiiviseksi johtajaksi (Chief Operating Officer, COO) on nimetty FT Hanna Tölli. Tölli on toiminut viimeiset 15 vuotta tutkijana, tuotekehittelijänä ja tuotantojohtajana yhtiössä.  Hänen taustansa on terveysteknologiassa ja biomateriaaleissa. Töllin väitöskirja vuonna 2011 käsitteli yhtiön kehittämän poron luuproteiinituotteen luutumisvaikutuksia eri eläinmalleissa. Väitöskirjan tutkimusten pohjalta on kehitetty yhtiön ensimmäinen tuote ARTEBONE®, jolle yhtiö parhaillaan hakee CE-merkintää. Töllin pääasiallinen toimipaikka on Reisjärvellä, jossa sijaitsee BBS:n lääketehdas.

Yhtiön johtoryhmään kuuluvat nimitysten jälkeen toimitusjohtaja Ilkka Kangasniemi, talousjohtaja Hannu Säynäjäkangas, laatujohtaja Soile Hakala ja operatiivinen johtaja Hanna Tölli.

Hallituksen muutokset

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n hallituksen kokoonpanoa on muutettu 17.8.2020 varsinaisessa yhtiökokouksessa niin, että se noudattaa paremmin pörssiyhtiöille laadittua uutta hallinnointikoodia 2020. Ehdotuksen ovat tehneet suurimmat osakkeenomistajat. Uutena hallituksen jäsenenä on markkinoinnin asiantuntija Seppo Nevalainen. Muutoksen jälkeen hallituksessa on kaksi yhtiöstä ja osakkeenomistajista riippumatonta jäsentä.

Hallituksen uudella jäsenellä Seppo Nevalaisella on monipuolinen ja pitkä työura myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä ja hallituksissa lääkelaitealan yhtiöissä kuten Alnor Oy, Datex-Ohmeda Div. of Instrumentarium Corp., GE Healthcare, Inion Oy, Mediracer Oy, Ozics AG, StickTech Oy, Riverbank CS Ltd, Technical University of Tampere, Onbone Oy ja viimeksi HUR Oy. Myynti- ja markkinointiosaamisen vahvistaminen hallituksessa on hyödyksi, kun BBS suunnittelee tuotteiden kaupallistamista lähitulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ilkka Kangasniemi

Puhelin: 040 7080 307, sähköposti: ilkka.kangasniemi(at)bbs-artebone.fi

Talousjohtaja Hannu Säynäjäkangas

Puhelin: 040 502 1092, sähköposti: hannu.saynajakangas(at)bbs-artebone.fi

JAKELU:

Nasdaq Helsinki Oy

Nasdaq Stockholm AB

Keskeiset tiedotusvälineet

-artebone.fi

BBS – Bioactive Bone Substitutes Oyj

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj on suomalainen ortobiologian yhtiö. Olemme kehittäneet uuden tuotteen vaikeiden luunmurtumien ja luutumisongelmien hoitoon. Tavoitteemme on tarjota uuden sukupolven lääkinnällisiä tuotteita luuvaurioiden hoitoon ortopedisessa kirurgiassa. Lääkealalla kehitys-ja tutkimustyö vaatii pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta kehittää uusia asioita. Tästä meillä on näyttöä jo yli 20 vuoden ajalta. Toiminnallemme on ominaista huippuasiantuntemus, innovatiivisuus sekä työstään innostuneet ja siihen sitoutuneet työntekijät. Ensimmäinen tuote, ARTEBONE® Paste, on valmis, ja haemme sille kaupallistamisen mahdollistavaa CE-merkintää.

Lisätietoa: 

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandissa and Nasdaq First North Growth Market Swedenissä. Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Stockholm Certified Advisers AB, puh. , 

EN
27/08/2020

Underlying

To request access to management, click here to engage with our
partner Phoenix-IR's CorporateAccessNetwork.com

Reports on BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj

 PRESS RELEASE

Changes in BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc’s Management Team

Changes in BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc’s Management Team BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc, Company announcement, 6 March 2024 at 11:15 a.m. Changes in the BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc’s Management Team Oy Jamerco Ltd. has terminated its service contract with BBS-Bioactive Bone Substitutes Ltd (“BBS”). As a result, Jari Kortesluoma’s position as the CFO and member of the management team will end. Kortesluoma will fulfill the responsibilities of CFO throughout the two-month notice period. BBS is currently in the process of searching for a new in-house CFO. The appoi...

 PRESS RELEASE

Muutos BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n johtoryhmässä

Muutos BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n johtoryhmässä BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj, yhtiötiedote, 6.3.2024 klo 11:15 Muutos BBS-Bioactive Bone Substitues Oyj:n johtoryhmässä Oy JAMERCO Ltd. on tänään irtisanonut palvelusopimuksen BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n (BBS) kanssa, minkä seurauksena Jari Kortesluoman tehtävä BBS:n talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä päättyy. Jari Kortesluoma jatkaa BBS:n talousjohtajan tehtävien hoitamista kahden kuukauden irtisanomisajan puitteissa. BBS hakee uutta työsuhteista talouspäällikköä ja nimityksestä tiedotetaa...

 PRESS RELEASE

BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc: Financial Statements Bulletin 2023...

BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc: Financial Statements Bulletin 2023: Preparations for commercial phase initiated (unaudited) BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc, Financial Statements Bulletin 2023, 26 February 2024 at 5.45 p.m. (EET) This is a summary of BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc’s Financial Statements Bulletin for January–December 2023. The entire report is attached to this Company Announcement as a pdf file. The report is also available on BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc’s website at . Preparations for commercial phase initiated JULY-DECEMBER HIGHLIGHTS In the secon...

 PRESS RELEASE

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj: Tilinpäätöstiedote 2023: Kaupallis...

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj: Tilinpäätöstiedote 2023: Kaupallisen vaiheen valmistelut alkaneet (tilintarkastamaton) BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj, Tilinpäätöstiedote, 26.2.2024 klo 17.45 Tämä tiedote on tiivistelmä BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n tilinpäätöstiedotteesta tammi–joulukuu 2023. Koko raportti on tämän yhtiötiedotteen liitteenä pdf-tiedostona. Raportti on saatavilla myös BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n verkkosivuilla osoitteessa. Kaupallisen vaiheen valmistelut alkaneet HEINÄ-JOULUKUU Vuoden 2023 toisella puoliskolla BBS eteni merkittävästi ensimmäisen ...

 PRESS RELEASE

Inside information - BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc: Drawdown of a...

Inside information - BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc: Drawdown of an advance pursuant to financing arrangement between BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc and RiverFort to strengthen the working capital position BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc, Company announcement, inside information, 21 February 2024 at 10:30 am EET Drawdown of an advance pursuant to financing arrangement between BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc and RiverFort to strengthen the working capital position BBS-Bioactive Bone Substitutes Plc's (“BBS”, “the Company”) has signed the drawdown of the advance of EUR 500...

ResearchPool Subscriptions

Get the most out of your insights

Get in touch